NÄINKÖ MEIDÄT LUOTIIN?

Jeesuksen rakastavassa sydämessä, joka on koko kaikkeuden keskus ja Jumalan rakkauden kaikkeinpyhin, luotiin, konkretisoitui ja “ruumiillistui” protonin kokoinen (Stephen Hawking) suunnattoman tiheä ja raskas “singulariteetti”, joka saattoi olla jonkinlaista energiaplasmaa; itse asiassa se oli Jumalan rakkautta. Se räjähti käsittämättömänä leimahduksena keskelle juuri syntynyttä neliulotteista avaruutta. Rakkausenergia alkoi “jähmettyä” välittömästi, ja sitä on jatkunut tähän päivään asti. Kaikki aine ja energia ovatkin jähmettynyttä Jumalan rakkautta.

Kristuksen toinen “olomuoto” on energiaholofluksi, joka läpäisee kaiken Jumalan rakkauden ulottuvuudessa. Tätä holofluksi-Kristusta voisimme varovaisesti nimittää Kosmiseksi Kristukseksi. Hän on Universumin ja maailmamme Herra ja Kuningas, joka ohjaa kaikkea rf maailmassamme. Hän on saanut Isältä käskyn “tuoda voiton kotiin”, ja Universumi, maailmamme ja ennen muuta ihminen ovat hänen Jumalalta saatu erityinen tehtävänsä.

Tunnettu luomisen historia voidaan perustellusti jakaa kolmeen aikakauteen eli aiooniin. Ensimmäiseksi tulee Universumin aiooni, sitten elämän aiooni ja viimeiseksi ihmisen aika, jonka loppua voisi nimittää myös uskon ajaksi. Jumala on tehnyt kaiken Jeesuksen kautta ja avulla. Voimme kutsua Jeesusta kaikkeuden genomiksi, koska kaikki informaatiokin on syntynyt hänen kauttaan ja on peräisin hänestä. Tämä kaikki pitää sisällään suuria salaisuuksia, joita hyperfysiikkatutkimus pyrkii selvittämään.

IHMINEN, LUOMAKUNNAN KRUUNUNJALOKIVI

Tieteessä on jo 50 vuoden ajan puhuttu Universumissa vallitsevasta antrooppisesta periaatteesta. Uskotaan, että Universumi on rakennettu niin, että sopivissa olosuhteissa syntyy elämää ja lopulta ihminen. Tämän ajatellaan tapahtuvan emergentisti, eli uudet asiat tulevat esiin aikaisempia parempina, ehompina ja monimutkaisempina.

Evoluutiosta kiistellään jatkuvasti. Monet Raamattuun uskovat ja tieteeseen uskovat ihmiset ovat tukkanuottasilla keskenään. Tämän kirjoittaja uskoo sekä luomiseen että evoluutioon, sillä ne eivät sulje pois toisiaan. Mutta evoluutio on vallan laimea ilmaisu niille ihmeellisille asioille, joita kaikkialla tapahtuu. Jumalan maailmanhallinta ja mielikuvitus kertoo käsittämättömästä taidosta ja voimasta. Olen rohjennut antaa tälle ihmeelliselle nimen teoluutio, jonka voisi suomentaa ”kaiken kehitykseksi kohti Jumalaa”. Uskon, että voimme sanoa, että myös Jumala on antrooppinen.

teoluutio selittää kaiken.

Kaikki lähti liikkeelle Big Bangistä ja huipentuu ihmiseen. Onko näin? Ajattelen, että Jumalalla oli ”hyvä, ihmeellinen suunnitelma, kaukaa harkittu, varma ja luotettava”, jonka hän antoi Jeesuksen Kristuksen toteuttaa alusta aina meidän päiviimme saakka. Kaikki saattoi alkaa siitä, kun Jumala, täydellinen Rakkaus, oli yksinäinen ja alkoi unelmoida ihmisistä, ystävistä. Jeesus syntyi hänestä, täydellinen Jumalan kuva, ensimmäinen ihminen, ”prototyyppi” tulevasta. Tämä Jumalan Poika sai tehtävän johtaa ja johdattaa kaiken kohti ihmistä, ja niin syntyi antropia.

Samaan aikaan Universumin kulkiessa kulkuaan myös Jumalan luona tapahtui: kerrotaan, että yksi kirkas enkeli kääntyi ylpeyksissään vastustamaan Jumalaa ja siitä syttyi sota taivaaseen. Tämä enkeli ja hänen kannattajansa hävisivät enkeli Mikaelin johtamille enkelijoukoille, ja heidät karkotettiin maan päälle. Tässä onkin yksi selitys monille pahoille asioille maailmassamme. Myös ihminen on syntinen ja kelvoton äitinsä kohdusta saakka. Me emme pääse pakoon tätä tosiasiaa, ja ainoa Raamatun antama keino on pako Jeesuksen ristin juurelle. Siellä voimme aloittaa uuden elämän.

Teoluutio huipentuikin Jeesuksen ristinkärsimykseen, kuolemaan ja niitä seuranneeseen ylösnousemukseeen. Silloin syntinen ihminen ja kuoleman alainen Universumi sovitettiin Jumalan kanssa ja alkoi välivaihe vanhan ja uuden välillä. Uskovilla ihmisillä on vahva toivo: ”Me pääsemme Jumalan luo!” Kohta Jeesus on suorittanut Jumalalta saamansa suuren mission loppuun. Näin Jumala on näyttänyt meille syvimmän olemuksensa, toisten puolesta kärsivän ja uhrautuvan rakkautensa, ja lisäksi saanut itselleen valtavan määrän uskovia ystäviä. Tätä kutsun Jumalan rakkaudenpaljastussuunnitelmaksi.