Fyysikot ovat vuosikymmeniä etsineet Kaiken teoriaa, yksinkertaista ja kaunista mallia, joka selittäisi ”kaiken” ja kokoaisi yhteen vielä hajallaan olevan fysiikan teorian. Steven Weinberg, Nobel-palkittu fyysikko, julkaisi kirjan: ”Unelmia viimeisestä teoriasta” (suomeksi vuonna 1992). Toivo ja odotus oli silloin korkealla, mutta 2010-luvulle tultaessa mm. Stephen Hawking joutui toteamaan ratkaisun siirtyvän kaukaisempaan tulevaisuuteen.

Fyysikot tekevät hyvää ja uranuurtavaa työtä, mutta useimmat heistä eivät aavistane, että he lähestyvät samalla jotain pyhää eli Jeesusta Kristusta. Tämän kirjoittaja uskoo, että fyysikoiden työ on sitä suurempaa Jumalan ylistystä, mitä lähemmäksi viimeistä teoriaa tullaan. He pystyvät aikanaan pääsemään aivan lähelle, mutta lopullinen voitto vaatii ”ristiportin” kautta kulkemisen.
Suureksi hämmästyksekseni Herrani Jeesus antoi minun kirjoittaa (19.1.2025) ”Kosmisen Kristuksen ylistyksen”, joka pitää sisällään sanallisen kuvauksen tai teorian kaikesta olennaisesta. Olennaisinhan on Jeesus itse, kuten tämäkin tutkimus vahvistaa. Kutsun halukkaita ja ennakkoluulottomia tieteentekijöitä muotoilemaan tätä teoriaa omalta erikoisalaltaan. Olen varma, että kyseessä on kaikkein pyhin tehtävä, mihin koskaan voimme ryhtyä. Käykäämme työhön! Ora et labora!
Jätä kommentti