TIETEEN JA USKON SUUDELMA

Luonnontieteen ja teologian käsittelemät suuret kertomukset eroavat paljon toisistaan. Olen pitänyt tutkimustyöni johtolauseena: ”On ollut olemassa vain yksi kertomus.” Se on totuus, joka ravistelee molempia osapuolia. Kannattaa huomata, että luonnontieteet rakentavat todellisuuttaan alhaalta ylöspäin, teologia ylhäältä alaspäin. Ei ole ihme, että näiden tietoja on vaikea sovittaa yhteen. Me tarvitsemme ensin sovintoa näiden kahden ”leirin” välille, sillä meidän käsiimme on todella uskottu taivaan ja maan valtakuntien salaisuudet. Meidän tehtävämme olisi yhdessä muokata ja tutkia näitä salaisuuksia ja tehdä synteesi niistä. ”Taidat olla ihan kreisi!” sanonevat monet.

En ole hullu, vaan uskon syvästi, että tämä on mahdollista. ”Mitä sinä muka tiedät sellaista, mitä ei ole yritetty jo sata kertaa?!” murisevat monet jälleen. Ajatusteni peruspilari ja kantava voima ovat jo pariin kertaan mainitsemani apostoli Paavalin sanat: ”Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” (Kolossalaiskirje 2:2-3)

Jeesus tuntee kaiken tiedon. Ihmisellä on kahdet aivot, toiset päässä ja toiset sydämessä. Nämä pään aivot ovat luonnontieteet ja sydämen aivot taas uskon ”tieteet”. Analogiaa voi jatkaa sanaparilla luonto ja Raamattu eli yleinen ilmoitus ja erityinen ilmoitus. Tai Jumalan avoin viisaus ja salainen viisaus. Mutta kaikki viisaus on Jumalalta. ”Jumala on antanut Jeesuksen meille viisaudeksi”, valistaa jälleen Paavali (1. kirje korinttilaisille 1:30).

Älkäämme halveksuko toistemme tieteitä ja tietoa. Luonnontieteilijät voivat palvella Jumalaa omalla työllään. Hekin paljastavat Jumalan salaisuuksia, jotka säteilevät hänen kirkkauttaan. Myös tätä kautta voimme päästä lähelle Kristusta ja ylistää häntä. Tämä on ollut minulle suuri löytö työni varrella. Lopulliseen unioniin pääsemme kaikki Jeesuksen ristin juurella. Näin lähellä ovat syntien anteeksiantamus ja pelastus myös tieteentekijöitä.

Jätä kommentti